Puhuin jo viimeksi onnekkaista tähdistä, syntymästä kummalliseen aikaan, jossen puhunut, nyt puhun. Etuoikeutettuna eläminen sopii mun luonnolle, tai sitten mun luonto ajaa minua tilanteisiin, joissa on Lucyn mentävä aukko, enkä voi kieltää, etteikö se minulle sopisi. Sopii, mainiosti.
Palatakseni iholle, kuuma ja kylmä riittää nekin pukineeksi, jossei mitään muuta ole käsillä (tai huvita). Kai siksi mä jatkuvasti huomaan telovani itseäni, on niin kiva parantua. Joku vois toivoa mun parantuvan tästä tuntuman hulluudesta, mutten mä halua, en ainakaan ihan vielä. Kaikki on vaan niin jännää ja äärettömän kiitollisena nautin kyllä koko sieluni mitalla. Mariska lauloi joskus, ettei turpiin tuu kukaan ottaa ilman syytä. Ehkei se todellakaan ole keltään pois, jos mäkin vähän nautin. Ja todentotta on lättykin lätissy, tässä hetkessä on kaikki tosi hyvin. Mun keho elää, pää toimii, tunteitakin liikkuu -eikä ne enää ulotu pelkästään omaan tunnemaailmaani. Mä en oikeasti ole kylmäkiskoinen, en ollenkaan ja olenkin ihmetellyt, miten lähimmäiseni minua joskus sellaiseksi on määritellyt. Nyt kun tarkemmin ajattelee, mä olen itseasiassa hyvin empaattinen, pässiksi.
Kotieläinteni kannalta tykkään olla tielläni, kävin piipahtamassa pääkaupunkiseudulla ja samalla näin Welhoa. Se on kyllä edelleen uskomatonta, miten se kuviaan pusertaa. Siinä vasta taiteilija, kaikille teille, jotka olette muka-valokuvaajia. Yhtään en liioittele kun sanon, että nämä ovat minusta ja minulla oli mukavaa. Yllättäen, osaan repiä kiksejäni omituisistakin asennoista ja tilanteista...
www.wphotography.org
Selviydyin kuitenkin. Kaikesta siitä. Hädintuskin, mutta kuitenkin.
Sain taas tarpeekseni kikkailusta lähes alasti. Vaihtelu taitaa olla materiaalien ja asemien jälkeen suurin fetissi. Vaikkei se olekaan fetissiksi määriteltävissä, sanon niin, koska kuolisin jos minun pitäisi hengailla kaikki muut ajat pyjamassa tai verkkareissa. Ensin steariinia, sitten köysiä. Ympyrän on vain suljeuduttava, joten kotona en voinut vastustaa kumin varsin viettelevää tuoksua. Talkkia keittiön pöydällä. Niitä talkkiputeloita muuten kertyy sinne sun tänne ja miten ne aina jäävät auki? Joku on taas sutaissut ja keskittynyt olennaiseen.
Ihanainen kissapuku, joka saa tytön kehräämään. Tässä versiossa kun ei ole jalkateräosuuksia, on melkein pakko laittaa sukat jalkaan, kun kerran sinne itsensä laittaa, 12 tunniksi ennenkuin malttaa edes unta ajatella, sitä tahtoo olla siellä, omassa pikku maailmassa, ihan kokonaan, sormenpäistä varpaisiin. Ja se toimii, on niin sekaisin kaikesta, ettei tiedä miten päin olla. Tekee mieli kosketella, pyöriä, lämmittää takkaa ja kyllä, tekee mieli käydä metsänsiimeksessä, ei näkynyt ilveksia, mutta mouruntani saattoi koiranulkoiluttajille kuulua. Tämä lämpenevä kevät on kumi-ihmisen unelma-aikaa!
Taksikuskilla mahtoi olla vinkeä työpäivä... :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.