Kunon bloggailu-flow.
Mä olen (täälläkin) ollut niin vaisu. Tai ehkä sit onnekseni ns."lifettäny" -sana jota vihaan, mutten suostu Boykotoimaan, eli en ole ehtinyt hehkuttaa kuinka siistiä taas on ollutkaan. Ei niinkään edes kumeissa näillä erin.
Kumeja joo, perushiplailut, uutta libidexin huppua kokeilin ja istu tosi positiivisen hyvin. Vähän olen laiskotellut tuon askartelupaskartelun(kin) kanssa,tai en oo vaan ehtinyt. Ja ihanaa niin. Tuntuu tänäkeväänä taas uudestisyntyneeltä -seksuaalisesti,vaikka sekin jo tuntuu olevan jokakeväinen infektio tuo seksuaalinen purskahtelu uusin maailmoihin. Mut tälläkertaa se tuntuu taas viimekertaa voimakkaamalta, eli jes, parasta ikinä!
Kevät on kyllä ihanaa aikaa, vaikken muitakaan aikoja vuodesta eritoten vihaa. Nyt jo juhannuksen, joskus muinoin keskikesän?) juhlan aikaa, mutta kyllä tuntuu ikävältä, jos taas ollaan keskellä kesää ja kesä sit on tämmönen(!!!!)ni en kyl leiki suomalaisten kanssa.
Kävin Turkissa* kun oli Suomessa kesäkuunalun helteet ja kun tulin Helsinkiin satoi vettä. Lähtiessä sentään sukkahousu-shortsi-yhdistelmällä tarkeni.
Mut niin, enivei, meni vähän multa se alkukesä ohi, nyt vaan on koleaa, sataa vettä ja hyttyset tunkee samaan sateensuojaan, mikä pahinta, pistelevät kuvausreissulla metsässä sadetakin alle paljaaseen pakaraan niin pahasti, ettei mistään tule mitään ja kuolen nauruun. Siitä suomen luonto on ihana, että voin perseineni helpottaa tuskaa istahtamalla sammaleelle ja olla melko vakuuttunut siitä, että juuri siinä kohtaa ei ole myrkyllistä hämähäkkiä tai kyytä pitämässä sitä samaa sadetta.
Oikeastaan, sateisen yön jälkeinen aamulenkki metsään on niitä hetkiä kun tekis mieli jäädä sinne loppuajaks ja koittaa paeta koneistoa.
Noh, ehkä ei kuusamon 3 metrisiin hankiin ja venäjänrajan lähes -40 asteen ennätyspakkasia siellä halua viettää.
Villinaiseni minussa on siis urbanisoitunut. Väliaikaisesti, ainakin osittain. ;)
Talvella paksumman rasvakerroksen alla ehti jo tulla epätoivo siitä, näytänkö koskaan siltä, miltä haluaisin. Pääsenkö ikinä tavoitteisiini, jos vaan jatkan siltä näyttämistä, miltä silloin näytin. Kierointa minussa ja itsekeskeisyydessäni lie se, ettei minua todella muiden mielipiteet ulkonäöstäni kiinnosta. Kehut tietysti imartelee, mutten koskaan muista kovin verisesti loukkaantuneeni, jos joku vähän kritisoi. Oli aihetta tai ei, en myöskään koskaan ole ottanut edes rakentavasti annettua palautetta vastaan. Muistan kyllä mitä minulle on sanottu, koska ja miksi. Muttei se sillälailla kiinnosta. Tämä sisäinen pyrkimys siihen yhteen minäkuvaan on ilmeisen lujalla kun näin aikaa taaksepäin tarkastellen vaikuttaa huvittavalta oma suhtautuminen kaikkeen. Mahdan ulospäin vaikuttaa melkomoisen ylimieliseltä. Ja mikä ironisinta, joku joskus sanonut minua mystiseksi ja salaperäiseksikin. Tälläiselle wannabe henkitohtorille ne tietysti ovat mitä suurinta imartelua, mutta totuus on taas tarua ihmeellisempi.
Tässä kohtaa ois hyvä strategisesti miettiä onko ollenkaan järkevää paljastaa julkisessa blogissa hyviä harhaluuloja vääräksi vai ei, mutta kaiken totuuden torvena minun on todettava etten voi olla sanomatta. Mystistä ei todellakaan ole se etten mielelläni puhu puhelimessa. En suinkaan ole ollenkaan niin kiireinen ettenkö ajallisesti ehtisi vastata tai etten kuulisi että puhelimeni soi. Puhelin on pakostakin lähes aina äänettömällä ja pidän sitä kasissa tai mihin se nyt sattuu jäämään.
Ärsyttävintä siis lähipiirini mielestä ja niiden, jotka pitävät puhelimessa puhumattomuutta jotenkin salaperäisenä, on se etten juuri ikinä koskaan vastaa kännykkääni. Äärimmäisen harvoin soitan takaisin. Mulla on ollut puhelinvamma ihan lapsesta asti, voi verrata tähän runkkailuhommaan. Joku siinä vainottaa. Tai ei vainota, mut on vaikea puhua ihmisen kanssa muutoin kuin kasvokkain. En välttämättä muista omaa nimeäni, jos joku sitä puhelinkeskustelussa kesken kaiken kysyisi. Ja nyt on pitkään puhelimen kaiutinkin mennyt jotenkin rikki. Joka lähinnä huvittaa huolestuttamisen sijasta. Siis, en kuule mitä mulle puhutaan tai se ääni kuulu korostuneen rikkinäiseltä, plus ujeltaa. Siis fyysisestikin mahdoton puhua, pakollisetkin ovat äärimmäisen vittumaisia. No sit taas, voisin kyllä ostaa uuden puhelimen ja jo äiti tarjoutui ostamaankin -kunhan saisi minut kiinni. Mut ei. Äiti se osaa lähettää tekstarin, niin käyttäköön sitä. Muut pakolliset puhelut mä pystyn kyllä hoitamaan, mutten osaa käyttää puhelinta kuin virallisiin asiointeihin. En vaan osaa puhua niitä näitä. Eikä se uusi puhelin ole niin kauaa senkään vähän pennosen arvoinen, etteikö tuo minulle vielä passaisi. Heh, se siitä.
Mut mikä parasta, vielä tässä iässä ( :D )pääsee kokemaan suhteellisen kokonaisvaltaista hyväksymistä oman lähipiirin sisällä, niin tokihan se nuoren naisen mieltä lämmittää. Tosissaan on kiva todeta, että onpa mulla kiva elämä ja kuuluupa siihen ihania ihmisiä. Oli se sitten naivia tai ei, mutta olennaista elämässä kai on tuo elämänhalu.
Olen jälleen todistanut itselleni sen, että kun seuraa vain sitä omaa tinkimätöntä raidettansa, siellä täällä hurvitellen, syntyy henkisesti ja fyysisesti tasapainoisin -ja ennen kaikkea - nautinnollisin tapa elää ja olla. On ihanaa mahtua kaikkiin niihin vaatteisiin jotka on ostettu sillä mentaliteetillä "että sitkun mahdun näihin ni, jeij!". Kokeilin tossa tänään piristääkseni itseäni 10...niä.. housupareja, joita vaatekaapinperältä kaivoin ja mahduin kaikkiin, osaan jopa pöyristyttävän hyvin. Ai vittu miten siisti fiilis! En mä ole mikään pirun punkero enää. Mieliala koko kevään on ollut parempi kuin koskaan, samoin ruokavalio puhtaampi kuin koskaan ja ihan joka päivä on ollut tarve hötkyillä jotain, ja se on kannattanut. Perfektionistina lähemmin tarkasteltuna perse on tietenkin AIVAN liian löysä, sanoin sisäreidet, alavatsa..lista on loputon, mut tähän asti olen kyllä taas päärynäni ansainnut. On hienoa nähdä kulkevansa määrätietoisesti kohti parempia oloja ja tiloja näinkin alitajuisesti syömällä oikein ja liikkumalla riittävästi. Ei ole tarvinnut erikseen ponnistella tai kummemmin diettailla. Löysistä reisistäkin vasta tajusin et tarvii taas vastusta lisätä, jos rupeis sitä lihasmassaakin ilmestymään. Mut ainakin rasvaa kuluu ja onhan viimetalven jäljiltä melkoinen määrä paskaa ollut puristettavissa uloskin. Ei voi kun suositella terveempää elämää kaikille. Ei tarvitse käyttää kun suklaata ja seksiä, syödä hyvin ja asiat alkaa menee ihan oikein.
Seksi se vasta keskeinen onkin. Tai olen omasta tahdostani ja jostain syvältä kyltymättömästä Mars-henkisyydessäni halunnut oikein erikseen asetella seksin elämässäni jalustalle. Kai meitä kahjojakin sitten tähän maailmaan tarvitaan, mut kuka nyt oikeasti voi vastustaa mahtavia sessioita?
En vain koskaan ymmärrä miltä frigidistä tuntuu. Tai aseksuaalisuutta ylipäätään. Enkä mä sitäkään pahalla ole ymmärtämättä, mua vaan panettaa 24/7 kai sekin joku överilibido sit on. Ja palkitsen itseni raakakaakaolla, vieläpä suosittelen sen mussutusta. Joku vois väittää et se on vaan yks tapa välttää työntekoa. Ehkä.
Ei. Mikään ei riitä.
Tälläiset runkkutytön heruttelublogit alkaa olla vammasia siinä vaiheessa kun tekstiä on enemmän kuin kuvia.
Nyt ei ole ollenkaan kuvia.
Huomasin tälläisen linkin sähköpostissani : http://www.lucyblackdiamond.com/ , mielentila oli kieltämättä huvittuneen hämmentynyt. Piti itse joskus tehdä, mut kas kummaa, en saanut aikaiseksi. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että tottakai sivustolla on mun täysi lupa ja oikeus, muttei minulla kyllä tällä erää ole osaa eikä arpaa sivuston rakentamisessa. Simppelistä, hyvin minun näköisestä sivustosta voin ilomielin olla imarreltu. Ja onhan nyt toisaalta Lucymailina muukin kuin se paska gmail. Yllättynyt kyllä olin siitäkin kuvien määrästä mitä kokoaja oli saanut haalituksi. Ja varsinkin niistä, mitä en enää itsekään muistanut olevan olemassakaan. Itsensä katseleminen ruudulta onkin taas täysin uusi tarina jossain tulevaisuudessa. Mutta kieroa se on sekin. ^^
Sekin täytyy tässä samassa vuodatuksessa tunnustaa, että menin taas suostumaan pervoiluihin, tai olen mennyt. Siitäkin varmaan tulevaisuudessa joku kuva-videoilu plopsahtaa näkyville, mutta onpahan myönnetty. :D Viime syksyllä ajattelin siirtyä takas kaappiin jo ns. siviilielämänkin takia, mut vaikea siellä on tälläsen tollon pysyä. Varsinkaan keväällä. Tavotteena nyt merellisen juhannuksen jälkeen ois kesäkuussa päästä vielä hd-roudtripille, joten lieköhän sitä ihan mukavaakin pervoskeluelämälomaa jäljellä. Puhumattakaan siitä, että mullapa onkin 2 piilopirttia. Toinen sielulle, toinen ruumiille. Kotona mä sotkusta päätellen vaan sekoilen kaikkea. Tulen, useimmiten olen menossa.
<3 Lucy
*Turkki = uusi kesämökki! <3
Mä olen (täälläkin) ollut niin vaisu. Tai ehkä sit onnekseni ns."lifettäny" -sana jota vihaan, mutten suostu Boykotoimaan, eli en ole ehtinyt hehkuttaa kuinka siistiä taas on ollutkaan. Ei niinkään edes kumeissa näillä erin.
Kumeja joo, perushiplailut, uutta libidexin huppua kokeilin ja istu tosi positiivisen hyvin. Vähän olen laiskotellut tuon askartelupaskartelun(kin) kanssa,tai en oo vaan ehtinyt. Ja ihanaa niin. Tuntuu tänäkeväänä taas uudestisyntyneeltä -seksuaalisesti,vaikka sekin jo tuntuu olevan jokakeväinen infektio tuo seksuaalinen purskahtelu uusin maailmoihin. Mut tälläkertaa se tuntuu taas viimekertaa voimakkaamalta, eli jes, parasta ikinä!
Kevät on kyllä ihanaa aikaa, vaikken muitakaan aikoja vuodesta eritoten vihaa. Nyt jo juhannuksen, joskus muinoin keskikesän?) juhlan aikaa, mutta kyllä tuntuu ikävältä, jos taas ollaan keskellä kesää ja kesä sit on tämmönen(!!!!)ni en kyl leiki suomalaisten kanssa.
Kävin Turkissa* kun oli Suomessa kesäkuunalun helteet ja kun tulin Helsinkiin satoi vettä. Lähtiessä sentään sukkahousu-shortsi-yhdistelmällä tarkeni.
Mut niin, enivei, meni vähän multa se alkukesä ohi, nyt vaan on koleaa, sataa vettä ja hyttyset tunkee samaan sateensuojaan, mikä pahinta, pistelevät kuvausreissulla metsässä sadetakin alle paljaaseen pakaraan niin pahasti, ettei mistään tule mitään ja kuolen nauruun. Siitä suomen luonto on ihana, että voin perseineni helpottaa tuskaa istahtamalla sammaleelle ja olla melko vakuuttunut siitä, että juuri siinä kohtaa ei ole myrkyllistä hämähäkkiä tai kyytä pitämässä sitä samaa sadetta.
Oikeastaan, sateisen yön jälkeinen aamulenkki metsään on niitä hetkiä kun tekis mieli jäädä sinne loppuajaks ja koittaa paeta koneistoa.
Noh, ehkä ei kuusamon 3 metrisiin hankiin ja venäjänrajan lähes -40 asteen ennätyspakkasia siellä halua viettää.
Villinaiseni minussa on siis urbanisoitunut. Väliaikaisesti, ainakin osittain. ;)
Talvella paksumman rasvakerroksen alla ehti jo tulla epätoivo siitä, näytänkö koskaan siltä, miltä haluaisin. Pääsenkö ikinä tavoitteisiini, jos vaan jatkan siltä näyttämistä, miltä silloin näytin. Kierointa minussa ja itsekeskeisyydessäni lie se, ettei minua todella muiden mielipiteet ulkonäöstäni kiinnosta. Kehut tietysti imartelee, mutten koskaan muista kovin verisesti loukkaantuneeni, jos joku vähän kritisoi. Oli aihetta tai ei, en myöskään koskaan ole ottanut edes rakentavasti annettua palautetta vastaan. Muistan kyllä mitä minulle on sanottu, koska ja miksi. Muttei se sillälailla kiinnosta. Tämä sisäinen pyrkimys siihen yhteen minäkuvaan on ilmeisen lujalla kun näin aikaa taaksepäin tarkastellen vaikuttaa huvittavalta oma suhtautuminen kaikkeen. Mahdan ulospäin vaikuttaa melkomoisen ylimieliseltä. Ja mikä ironisinta, joku joskus sanonut minua mystiseksi ja salaperäiseksikin. Tälläiselle wannabe henkitohtorille ne tietysti ovat mitä suurinta imartelua, mutta totuus on taas tarua ihmeellisempi.
Tässä kohtaa ois hyvä strategisesti miettiä onko ollenkaan järkevää paljastaa julkisessa blogissa hyviä harhaluuloja vääräksi vai ei, mutta kaiken totuuden torvena minun on todettava etten voi olla sanomatta. Mystistä ei todellakaan ole se etten mielelläni puhu puhelimessa. En suinkaan ole ollenkaan niin kiireinen ettenkö ajallisesti ehtisi vastata tai etten kuulisi että puhelimeni soi. Puhelin on pakostakin lähes aina äänettömällä ja pidän sitä kasissa tai mihin se nyt sattuu jäämään.
Ärsyttävintä siis lähipiirini mielestä ja niiden, jotka pitävät puhelimessa puhumattomuutta jotenkin salaperäisenä, on se etten juuri ikinä koskaan vastaa kännykkääni. Äärimmäisen harvoin soitan takaisin. Mulla on ollut puhelinvamma ihan lapsesta asti, voi verrata tähän runkkailuhommaan. Joku siinä vainottaa. Tai ei vainota, mut on vaikea puhua ihmisen kanssa muutoin kuin kasvokkain. En välttämättä muista omaa nimeäni, jos joku sitä puhelinkeskustelussa kesken kaiken kysyisi. Ja nyt on pitkään puhelimen kaiutinkin mennyt jotenkin rikki. Joka lähinnä huvittaa huolestuttamisen sijasta. Siis, en kuule mitä mulle puhutaan tai se ääni kuulu korostuneen rikkinäiseltä, plus ujeltaa. Siis fyysisestikin mahdoton puhua, pakollisetkin ovat äärimmäisen vittumaisia. No sit taas, voisin kyllä ostaa uuden puhelimen ja jo äiti tarjoutui ostamaankin -kunhan saisi minut kiinni. Mut ei. Äiti se osaa lähettää tekstarin, niin käyttäköön sitä. Muut pakolliset puhelut mä pystyn kyllä hoitamaan, mutten osaa käyttää puhelinta kuin virallisiin asiointeihin. En vaan osaa puhua niitä näitä. Eikä se uusi puhelin ole niin kauaa senkään vähän pennosen arvoinen, etteikö tuo minulle vielä passaisi. Heh, se siitä.
Mut mikä parasta, vielä tässä iässä ( :D )pääsee kokemaan suhteellisen kokonaisvaltaista hyväksymistä oman lähipiirin sisällä, niin tokihan se nuoren naisen mieltä lämmittää. Tosissaan on kiva todeta, että onpa mulla kiva elämä ja kuuluupa siihen ihania ihmisiä. Oli se sitten naivia tai ei, mutta olennaista elämässä kai on tuo elämänhalu.
Olen jälleen todistanut itselleni sen, että kun seuraa vain sitä omaa tinkimätöntä raidettansa, siellä täällä hurvitellen, syntyy henkisesti ja fyysisesti tasapainoisin -ja ennen kaikkea - nautinnollisin tapa elää ja olla. On ihanaa mahtua kaikkiin niihin vaatteisiin jotka on ostettu sillä mentaliteetillä "että sitkun mahdun näihin ni, jeij!". Kokeilin tossa tänään piristääkseni itseäni 10...niä.. housupareja, joita vaatekaapinperältä kaivoin ja mahduin kaikkiin, osaan jopa pöyristyttävän hyvin. Ai vittu miten siisti fiilis! En mä ole mikään pirun punkero enää. Mieliala koko kevään on ollut parempi kuin koskaan, samoin ruokavalio puhtaampi kuin koskaan ja ihan joka päivä on ollut tarve hötkyillä jotain, ja se on kannattanut. Perfektionistina lähemmin tarkasteltuna perse on tietenkin AIVAN liian löysä, sanoin sisäreidet, alavatsa..lista on loputon, mut tähän asti olen kyllä taas päärynäni ansainnut. On hienoa nähdä kulkevansa määrätietoisesti kohti parempia oloja ja tiloja näinkin alitajuisesti syömällä oikein ja liikkumalla riittävästi. Ei ole tarvinnut erikseen ponnistella tai kummemmin diettailla. Löysistä reisistäkin vasta tajusin et tarvii taas vastusta lisätä, jos rupeis sitä lihasmassaakin ilmestymään. Mut ainakin rasvaa kuluu ja onhan viimetalven jäljiltä melkoinen määrä paskaa ollut puristettavissa uloskin. Ei voi kun suositella terveempää elämää kaikille. Ei tarvitse käyttää kun suklaata ja seksiä, syödä hyvin ja asiat alkaa menee ihan oikein.
Seksi se vasta keskeinen onkin. Tai olen omasta tahdostani ja jostain syvältä kyltymättömästä Mars-henkisyydessäni halunnut oikein erikseen asetella seksin elämässäni jalustalle. Kai meitä kahjojakin sitten tähän maailmaan tarvitaan, mut kuka nyt oikeasti voi vastustaa mahtavia sessioita?
En vain koskaan ymmärrä miltä frigidistä tuntuu. Tai aseksuaalisuutta ylipäätään. Enkä mä sitäkään pahalla ole ymmärtämättä, mua vaan panettaa 24/7 kai sekin joku överilibido sit on. Ja palkitsen itseni raakakaakaolla, vieläpä suosittelen sen mussutusta. Joku vois väittää et se on vaan yks tapa välttää työntekoa. Ehkä.
Ei. Mikään ei riitä.
Tälläiset runkkutytön heruttelublogit alkaa olla vammasia siinä vaiheessa kun tekstiä on enemmän kuin kuvia.
Nyt ei ole ollenkaan kuvia.
Huomasin tälläisen linkin sähköpostissani : http://www.lucyblackdiamond.com/ , mielentila oli kieltämättä huvittuneen hämmentynyt. Piti itse joskus tehdä, mut kas kummaa, en saanut aikaiseksi. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että tottakai sivustolla on mun täysi lupa ja oikeus, muttei minulla kyllä tällä erää ole osaa eikä arpaa sivuston rakentamisessa. Simppelistä, hyvin minun näköisestä sivustosta voin ilomielin olla imarreltu. Ja onhan nyt toisaalta Lucymailina muukin kuin se paska gmail. Yllättynyt kyllä olin siitäkin kuvien määrästä mitä kokoaja oli saanut haalituksi. Ja varsinkin niistä, mitä en enää itsekään muistanut olevan olemassakaan. Itsensä katseleminen ruudulta onkin taas täysin uusi tarina jossain tulevaisuudessa. Mutta kieroa se on sekin. ^^
Sekin täytyy tässä samassa vuodatuksessa tunnustaa, että menin taas suostumaan pervoiluihin, tai olen mennyt. Siitäkin varmaan tulevaisuudessa joku kuva-videoilu plopsahtaa näkyville, mutta onpahan myönnetty. :D Viime syksyllä ajattelin siirtyä takas kaappiin jo ns. siviilielämänkin takia, mut vaikea siellä on tälläsen tollon pysyä. Varsinkaan keväällä. Tavotteena nyt merellisen juhannuksen jälkeen ois kesäkuussa päästä vielä hd-roudtripille, joten lieköhän sitä ihan mukavaakin pervoskeluelämälomaa jäljellä. Puhumattakaan siitä, että mullapa onkin 2 piilopirttia. Toinen sielulle, toinen ruumiille. Kotona mä sotkusta päätellen vaan sekoilen kaikkea. Tulen, useimmiten olen menossa.
<3 Lucy
*Turkki = uusi kesämökki! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.